Rakkaalle

Minä seison omilla jaloillani, en ole menossa mihinkään eikä kukaan ole tulossa.
Voit muistaa tai olla muistamatta – oma on asiasi.
En voi olla sinulle katkera tai vihainen.
Kaikki tuo räpistely on niin hellyttävää!

Minun piti alkujaan vain kuiskata korvaasi: olet minulle rakas! – ja häipyä paikalta.
Mutta olit niin hölmistynyt ja niin hellyttävä, etten voinut – enkä halunnut – vain häipyä.
Halusin pikkuhiljaa herättää sinut unesta, muistuttaa jostain hyvin, hyvin vanhasta…

Mistä sitten on kysymys?
Kaikesta ja oikeastaan ei mistään.
Mutta en enää halua leikkiä kuurupiiloa, nyt haluan paljon enemmän.
Ja sinä luulet, että kyse on sitoutumisesta, miehisyydestä, voittamisesta.
Ei rakkautta voi voittaa eikä sitä voi hävitä.
Se vain on ja se voi olla minkäkin muotoista, väristä ja tuoksuista.
Minä en pakota sinua mihinkään – en sinne enkä tänne.
Rakkaus on sellaista – se antaa aikaa ja mahdollisuuksia vaikka mihin.
Myös minulle.

Oikeastaan haluaisin kysyä sinulta, että oletko löytänyt mitä olet hakenut?
Minä olen löytänyt kaiken tarvitsemani ja olisin jo valmis jatkamaan matkaa.
On ollut hienoa syntyä ja nähdä ja tuntea kaikki se mitä on eteeni tullut.
Haluaisin, että kaikki saisivat kokea saman.
Ja tiedän, että se päivä tulee, vaikka en ehkä ole itse sitä näkemässä.
Ihmeet eivät synnyt hetkessä, sanotaan.
Se ei kyllä pidä paikkaansa.